Uutta vuotta on jo jokunen päivä makusteltu, mutta vielä pieni katsaus menneeseen. Nyt kun katson taaksepäin niin viime vuoteen mahtui kyllä kaikenlaista. Heti pyhien jälkeen alkuvuodesta meillä alkoi uudenlainen arki kun juuri 1-vuotiaaksi ehtinyt taaperomme aloitti päivähoidon ja me molemmat vanhemmat samanaikaisen työssäkäynnin. Itse kävin tuolloin vielä reissutyössä 350 km päässä kotoa ja olin muutamia öitä kuukaudesta poissa kotoa työpaikan lähettyvillä kakkosasunnossani. Nuo poissaolopäivät puolisoni huolehti siis lapsista ja kodista ja eli meidän kesken vitsiksi kehkeytyneen termin mukaisia ”yh-isi päiviä” 😀 Eihän se helppoa ollut, vaan koetteli meitä ihan kaikkia koko perheenä. Otinkin vuoden 2023 tavoitteeksi löytää ja saada työpaikka lähempää kotia, jotta tästä reissutyökuviosta voidaan päästä eroon. Päiväkoti lähti sujumaan hyvin ja taapero sopeutui sinne lopulta todella nopeasti. Kuitenkin talven ja kevään myötä alkoi molemminpuolinen (minulla ja puolisolla) väsymys ja stressi kertymään tähän kuvioon, lapset ikävöivät kun olin poissa, itselleni oli raskasta lähteä pois kotoa ja podin syyllisyyttä siitä, että puolisoni joutui hoitamaan niin paljon lapsia yksin ja arki oli vain yksinkertaisesti melkoisen kuormittavaa. Tähän lisänä vielä lähestyvät häät ja niiden kaikki valmistelu. Aloin kevään myötä itse olemaan todella väsynyt, nukahtelin auton rattiin, keskittyminen työhön ja töiden edistyminen oli ihan olematonta, en saanut mistään mitään irti, elämä oli vain tasaisen sumuista suorittamista. Väsymyksen tasosta kertoo jotain se, että parhaillaan (tai pahimmillaan) nukuin 14 h yöunet ja päälle 3 h päiväunet ja silti olin väsynyt jatkuvasti… Pahassa olossa, syyllisyydessä ja huonossa omatunnossa tuli kieriskeltyä paljon. Lisäksi loppukevääseen kasautui aivan järjetöntä draamaa kolmannelta taholta, joka aiheutti vielä lisää aivan turhaa stressiä ja painetta. Enpä olisi ikinä arvannut mikä on tämän seikkailun lopputulos, mutta siitä joskus myöhemmin.
Sitten tulikin kesäkuu ja kauan odotettu kesäloma ja tauko töihin, sai alkaa vain keskittyä täysillä vielä viimeisiin hääjuttuihin. Siinäpä se kolme viikkoa menikin ihan hujauksessa ja se stressin määrä oli jotain aivan jäätävää. Vielä päätettiin survoa viimeiselle hääviikolle lyhyt kesälomareissu Helsinkiin, käytiin korkeasaaressa ja linnanmäellä, ettei vain olisi liian väljä aikataulu kaiken suhteen. 😀 Häistä kuitenkin selvittiin ja jostain erittäin idioottimaisesta syystä olin päättänyt palata töihin heti häitä seuraavana maanantaina, ja vielä toimistolle, eli sinne 350 km päähän… Minulla ei ollut tähän mitään pakottavaa syytä, olisin aivan hyvin voinut ottaa vielä pari lomapäivää häiden jälkeen, mutta ajattelin vissiin taas omistavani supervoimia ja jaksavani sitä rumbaa ja säästäväni lomapäiviä jonnekin myöhemmäksi… Joo, niimpä. No, töihin paluu oli jälleen erittäin väsyttävää, eikä työt edelleenkään sujuneet kovin mallikkaasti. Tässä vaiheessa muuten olin jo saanut yllättävän puhelun, jossa minulle tarjottiin työpaikkaa huomattavasti lähempänä kotia! Tiesin siis, että pitkään en enää reissutyössä tulisi olemaan, mikä oli valtava helpotus. Samalla haikeus, koska työpaikka ja työkaverit olivat aivan ihania, mutta työmatka aivan kestämättömän pitkä. Kesä sinniteltiin jotenkin päin ja sain rästihommia pois alta ja pakollisia juttuja vielä tehtyä, ennen kuin elokuun alkupuolella jätin hyvästit tälle työpaikalle ja lähdin vielä viettämään kolme viikkoa lomaa ennen uuden työn aloitusta. Elokuussa kävimme myös puolisoni kanssa häämatkalla Ranskan Nizzassa, mikä oli aivan ihana irtiotto arkeen ja tervetulleet päivät viettää aikaa kahdestaan (sitä iloa ei liian usein ole…).
Heti häämatkan jälkeen minulla olikin työhaastattelu toiseen kodin lähellä olevaan työhön ja sainkin heti haastattelussa tietää, että minut tullaan valitsemaan myös tähän työhön. Sitten olinkin positiivisen ongelman ääressä, kaksi työtä tarjolla, kummanko valitsen. Pari päivää asiaa pohdin ja päädyin valitsemaan tämän jälkimmäisen. Vuoden missio siis saavutettu, työpaikka kodin läheltä hankittu! Työn aloitus ei sitten mennytkään ihan niin kuin piti, ensin työn aloitus lykkääntyi minusta riippumattomista syistä ja sitten omien terveysmurheideni vuoksi. Kävin alkusyksystä sairaalassa melko laajoissa tutkimuksissa ja niiden tuloksia odotellessa meni liki kaksi kuukautta. Työkykyni ja väsymykseni olivat sitä luokkaa, että muutaman viikon sairasvapaa oli ihan tarpeellista ennen uuteen työhön ryhtymistä. Sain sitten lopulta diagnoosin erittäin harvinaiseen sairauteen ja hoidon, joka lähti onneksi tepsimään nopeasti ja pääsin aloittamaan uuden työn lopulta lokakuun lopulla.
Loppuvuosi onkin ollut uudenlaisen arjen opettelua, niin omituista lähteä kotoa aamulla töihin ja palata alkuillasta takaisin kotiin, kun on kolme vuotta tottunut lähtemään täysin toiselle paikkakunnalle ja toiseen asuntoon nukkumaan toimistopäivien jälkeen. Arkemme on kyllä tämän myötä helpottanut valtavasti monella tavalla. Kuitenkin loppuvuoteen vielä omaa jaksamistani koeteltiin, kun tämän tuoreen diagnoosin myötä masennuslääkitykseni vaihdettiin (koska lääkityksellä ja tällä sairaudella epäiltiin olevan yhteys toisiinsa, mikä on kyllä tieteellisesti täysin mahdollista) ja se aiheutti omat haasteensa ja mutkansa, ja mielen hyvinvointi on ollut koetuksella. Samoin kun tämä aiemmin mainitsemani draama jatkui vielä aivan loppuvuoteen saakka, vaikka kuinka yritimme kaikin tavoin, hyvällä ja pahalla, saada sen loppumaan. Tässä olen vain ilokseni huomannut sen, että töissä käyminen ja työasioihin keskittyminen ovat auttaneet jaksamisessa, eikä vaikeat tunteet ja ajatukset ole vallanneet koko mieltä ja lamauttaneet täysin, niin kuin muutama vuosi aiemmin. Tulipa sitä syksyllä käytyä vielä muutamassa reissussakin. Muutaman päivän visiitti Hyvinkäällä hyvän ystävän luona, syksyristeily perheen kanssa Tukholmassa, viikonloppu Tampereella aivan huikeassa Arcticin koulutusviikonlopussa ja pitkä viikonloppu Tallinnassa hyvän ystävän kanssa. 😊 Nämä pienet reissut arjen keskellä tekivät kyllä hyvää, vähän muuta ajateltavaa ja iloa elämään intensiivisen lapsiperhearjen keskelle.
Tulipahan tähän vuoteen pyöreitäkin vuosia useampia, minä ja puolisoni kumpikin täytettiin 30 v ja vanhempi lapseni täytti 10 v, taapero ei tähän kymppikerhoon nyt pääse, mutta tämäkin vauhtiveikko täytti 2 v! Hurjaa, miten nopeasti aika menee, pientä ikäkriisin poikastakin on ollut ilmassa ajoittain kun tajuaa, ettei sitä ole enää parikymppinen…
HUH, jos toiveen saisin esittää niin että se myös toteutuisi, niin ensi vuosi saisi olla vähän rauhallisempi ja tasaisempi kaikin puolin, kiitos! 😊